Öljyä ja kaasua liekkeihin - Miksi Vuoristo-Karabahin armenialaisjoukot iskivät ohjuksilla Ganjaan?

Viimeisen viikon aikana jännite Vuoristo-Karabahin konfliktissa on kiristynyt päivä päivältä. Uutisista on voinut seurata konfliktin eskaloitumista: ohjusiskuja on tehty kymmenien kilometrien päähän konfliktialueesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet konfliktin pitkät taustat ja etenkin Azerbaidžanin energiaviennin haavoittuvuus mahdollisena sodan laajentumista hillitsevänä tekijänä. Tässä kirjoituksessa keskityn hieman enemmän Azerbaidžaniin, koska lähestyn aihetta Vuoristo-Karabahin konfliktin energiavientiin liittyvien kysymysten kautta.

Epäsuhtaiset asehankinnat

Azerbaidžanin ja Armenian pitkään jatkuneen asevarustelukierteen vaikutukset näkyvät Vuoristo-Karabahin alueelle ja sen ympäristöön levinneissä viimeaikaisissa taisteluissa. 

Öljy- ja kaasutulojen rikastuttama Azerbaidžan on yli vuosikymmenen ajan hankkinut uudenaikaista sotilaskalustoa, kuten taistelulennokkeja, Turkista, Venäjältä ja Israelista. Lisäksi maalla on jonkin verran omaa modernia asetuotantoa. Azerbaidžanin puolustusbudjetti on jo pitkään ollut viisi–kuusi kertaa suurempi kuin Armenian puolustusbudjetti, mutta silti Azerbaidžanin suuremmat puolustusmenot rasittavat sen taloutta suhteellisesti vähemmän kuin Armenian monta kertaa pienemmät puolustusmenot. 

Sotilaallisen kapasiteetin määrällisten ja laadullisten mittareiden valossa Armenia näyttäytyy altavastaajana Vuoristo-Karabahin konfliktissa. Tästä huolimatta sillä on kädessään muutamia valttikortteja, joista tärkein on Armenian ohjusaseiden kyky uhata Azerbaidžanin talouden elämänlankaa: öljyn ja kaasun vienti-infrastruktuuria sekä Azerbaidžanin pääkaupunkia Bakua. 

Venäjä tasoittaa punnuksia

Venäjä on toimittanut liittolaiselleen Armenialle muun muassa ballistisia lyhyenkantaman Iskander-ohjuksia ja neljännen sukupolven Sukhoi Su-30SM –taisteluhävittäjiä. Iskander-ohjusten viidensadan kilometrin kantomatka mahdollistaa Armenian ohjusiskut syvälle Azerbaidžanin sisämaahan. Näin Venäjä on huolehtinut, ettei alueellisen voimatasapainon vaakakuppi ole kallistunut liikaa Azerbaidžanin eduksi.

Eräs armenialainen politiikan tutkija kuvasi jo kymmenen vuotta sitten maiden välisestä voimatasapainoa hieman liioitellen: ”Vaikka Azerbaidžan kykenee tuhoamaan Jerevanin viisi tai kymmenen kertaa, niin Armenia kykenee tuhoamaan Bakun kerran - ja se riittää”.

Retoriikkaa kovenee heinäkuussa

Kun Vuoristo-Karabahin taistelut leimahtivat edellisen kerran heinäkuussa 2020, Azerbaidžanin puolustusministeriö viestitti maan ohjusjärjestelmien pystyvän iskemään Armenian ja koko Etelä-Kaukasian ainoaan ydinvoimalaan Metsamorissa, joka sijaitsee vain 35 kilometrin päässä Armenian pääkaupunki Jerevanista. Metsamorin ydinvoimala on neuvostovalmisteinen - samanlainen kuin Tšernobylin voimala. 

Heinäkuussa Armenian asevoimat vastasi omalla uhkauksellaan iskeä ohjuksilla Azerbaidžanin suurimpaan vesivoimalaan Mingachevirissa, joka sijaitsee syvällä Azerbaidžanin sisämaassa. Uhkauksen todelliseksi kohteeksi voidaan tulkita öljy-ja kaasuvientiputket ja eritysesti niiden haavoittuvat pumppausasemat, joiden tuhoamiseen Iskander-ohjusten kantama ja tarkkuus riittäisivät. Kuluneen kesän taisteluissa armenialaiset pommittivat myös Tovuzin kaupunkia, joka on vain viidentoista kilometrin päässä kaasu- ja öljyputkista.  

Ohjusisku Ganjaan ja sen seuraukset

Tuoreimmissa taisteluissa 4. lokakuuta Vuoristo-Karabahin armenialaisjoukot tekivät ohjusiskun Azerbaidžanin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Ganjaan, joka sijaitsee noin 60 kilometrin päässä sotatoimialueelta. Azerilähteiden mukaan iskussa kuoli ja haavoittui siviilejä. Isku voi merkitä sodan eskaloitumista niin, että iskut suunnataan kauempana Vuoristo-Karabahista ja sotatoimialueesta oleviin kohteisiin. 

Ganjan ohjusiskun jälkeen Azerbaidžanin presidentti Ilham Alievin voi olla entistä vaikeampaa perääntyä taisteluista ilman kasvojen menetystä, paitsi jos azerijoukot onnistuvat valloittamaan takaisin alueita ja ennen kaikkea pitämään ne pysyvästi hallussaan.   

Erityisen merkityksellisenä näen Ganjan ohjusiskun taisteluja mahdollisesti hillitsevänä tekijänä. Iskulla Vuoristo-Karabahin armenialaisjoukot todistivat heillä olevan kykyä ja valmiuksia iskeä syvälle Azerbaidžanin alueelle. Iskun kohde oli tarkkaan harkittu. Sen tarkoituksena oli välittää viesti presidentti Alievin hallinnolle: Azerbaidžanilla on paljon hävittävää, jos sota eskaloituu ja iskut laajentuvat. Iskemällä Ganjaan armenialaiset ilmaisivat sietokykynsä rajan, jonka yli Azerbaidžanin ei uskota haluavan astua konfliktin eskalaatiossa. Azerbaidžanin öljyn- ja kaasunviennin infrastruktuurin haavoittuvuus Armenian ohjusiskuille on keskeinen hillitsevä tekijä, joka saattaa estää Vuoristo-Karabahin taistelujen laajentumista täysimittaiseksi sodaksi.

Ganjan ohjusisku osui vuoristojen väliselle alueelle, jonka kautta kulkevat kaikki Azerbaidžanin keskeiset öljyputket (Baku-Tbilisi-Ceyhan ja Baku-Supsa) ja Kaspianmereltä Etelä-Eurooppaan kaasua kuljettava ”Eteläinen kaasukäytävä”. Myös Azerbaidžanin keskeiset tie- ja rautatieyhteydet Georgian kautta länteen Mustallemerelle ja Turkkiin kulkevat alueen läpi. 

Energiaviennin haavoittuvuus ja sen seuraukset

Vaikka Azerbaidžan on autoritäärisesti johdettu valtio, siellä kansa ei ole lähtenyt kaduille Valko-Venäjän tapaan vaatimaan lisää sananvapautta, poliittisia oikeuksia tai ihmisoikeuksien kunnioittamista vaalien jälkeen. Suurimpana syynä lienee voimakoneiston pelko, mutta osittain syynä voi olla öljy- ja kaasutulojen myötä tapahtunut kansan elintason nousu. Öljyn ja kaasun osuus Azerbaidžanin viennistä on noin 90%. Maan aseostot ja muu sotilaallisen kapasiteetin lisääminen on rahoitettu energianviennistä saaduilla tuloilla.

Öljy- ja kaasuputkien vaurioitumisella taisteluissa voisi olla kohtalokkaita seurauksia Azerbaidžanin yksipuoliselle ja vientivetoiselle energiatuloista riippuvaiselle taloudelle. Vaikka iskut ja niiden seuraukset voitaisiin vierittää armenialaisen arkkivihollisen piikkiin, voisi sotaisalla politiikalla olla Azerbaidžanille arvaamattomia ulko- ja sisäpoliittisia seurauksia. Niitä olisi luvassa varsinkin, jos energian vienti katkeaisi pidemmäksi ajaksi sotatoimien seurauksena, eikä Azerbaidžan onnistuisi valloittamaan armenialaisten hallussaan pitämiä alueita takaisin. Pahimmassa vaihtoehdossa Azerbaidžan menettäisi lisää alueita armenialaisjoukoille. 

Pelissä on myös Azerbaidžanin maine luotettavana ja turvallisena öljyn ja kaasun tuottajana, kauttakulkumaana sekä investointikohteena. Putkien vaurioituminen sotatoimien seurauksena, tai edes sen uhka, voisi olla kolaus laajemmille tulevaisuudensuunnitelmille kuljettaa Turkmenistanin, Kazakstanin ja Uzbekistanin öljyä ja kaasua maailmanmarkkinoille Azerbaidžanin kautta. Vaikka Azerbaidžan ei ole ollut tähän saakka erityisen innostunut Kaspianmeren alittavasta kaasuputkesta, ovat maan omat kaasu- ja öljyvarannot rajalliset. 

Venäjän win-win-tilanne

Venäjän intressien kannalta ei olisi lainkaan haittaa, jos sota aiheuttaisi häiriöitä Azerbaidzhanin öljyn ja kaasun toimituksille Eurooppaan, jossa se kilpailee venäläisen kaasun ja öljyn kanssa. Myös Georgia saa 90% käyttämästään kaasusta Azerbaidzhanista, eikä näiden kaasun toimitusten häiriintymisestä olisi myöskään haittaa Venäjälle.  

Entä sitten Armenia?

Todennäköisesti Armenian kynnys iskeä Azerbaidžanin energiainfrastruktuuriin on erittäin korkea. Isku saattaisi aiheuttaa Armenialle diplomaattisen kriisin niiden valtioiden kanssa, joiden yrityksiä on mukana BTC-öljyputkessa tai Eteläistä kaasukäytävää operoivassa konsortiossa tai jotka ostavat merkittäviä määriä Azerbaidžanin kaasua.

Jos taistelu taas muuttuisi armenialaisten kannalta olemassaolon kamppailuksi Vuoristo-Karabahissa tai jos taistelut leviäisivät Armenian valtion kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisäpuolelle, Armenian kynnys iskuun saattaisi madaltua. Vaikka Armenia ei iskisikään energian vientikapasiteettiin, Azerbaidžan tai putkia operoivat yritykset ja konsortiot etunenässä British Petroleum ja SOCAR voivat olla pakotettuja pysäyttämään öljyn- ja kaasunvienti putkien kautta turvallisuustoimina. 

Laajentuva konflikti voi olla liian kova pala Armenian hauraalle taloudelle. Pitkittyessään sota tekisi Armeniasta vielä entistäkin riippuvaisemman Venäjän, ja myös Iranin, sotilaallisesta, taloudellisesta ja poliittisesta tuesta. Armenian ja Azerbaidžanin välinen täysimittainen sota asettaisi Georgian erittäin hankalaan asemaan, koska n. 70% Armenian ulkomaankaupasta ja valtaosa Azerbaidžanin energianviennistä kulkee Georgian kautta.

Armenian viesti Ganjan ohjusiskussa oli selkeä: Azerbaidžanin energiaviennin haavoittuvuus on maan Akilleen kantapää Vuoristo-Karabahin konfliktissa. Se, minkä reaktion isku saa aikaan Bakussa, jää nähtäväksi.

Lopuksi on kuitenkin hyvä muistaa, että Azerbaidžanin energiavientiin kohdistuva sotilaallinen uhka on tehokkaampi valttikortti Armenialle käyttämättömänä kuin käytettynä.

Mikko Palonkorpi